Sisä- ja ulkotäytöt.

Tostaina aamulla saatiin sisä- ja ulkotäytöt käyntiin. Aloitettiin asettelemalla routastyroxeja sokkelin ympärille. Oli aika upea aamu ja vaikka kaivojen ja ränniputkien kanssa räpeltäminen menikin ihan jo jouluaskartelun piikkiin, ei fiilis voinut olla oikein mitään muuta kuin loistava. Ollaan nimittäin nyt herätty siihen todellisuuteen, että hirret tulevat tontille jo ihan pian!

Polyuretaanivaahto, eli tuttavallisemmin ”urtsu” on räpäläkäden pelastus. Jo täyttyi kolo jos toinenkin. Mies kysyi aamulla, että osaanko sitä käyttää. Myönsin ettei ole sen vankempaa kokemusta kyseisestä tuotteesta, mutta tarjoilija-aikoina tuli hyrskytettyä ja pursoteltua aika monta purkkia Cessibon –kermavaahtoa. Erona tuohon oli, että nyt ei oikein tarvinnut edes miettiä lopputuloksen ulkonäköä.

Meillä on yhdessä kulmassa pieni syvennys sokkelissa ja sitä kohtaa täytettiin myös sisäpuolelta ensin hiekan kanssa, ennekun siirryttiin täyttämään sisäosia sepelillä.

Perjantaina homma edistyi hienosti, ja lopputuloksena oli valmiit sisätäytöt. Juuri parempaa ajoitusta ei olisi voinutkaan olla, sillä lauantai toi tullessaan pakkaskelit ja nyt meillä oli lattiastyroxien alla sokkelin sisäosat jo suojattu.

Hommaa riitti lopulta moneksi päiväksi ja kiitollisina otettiin vastaan apua aina yhtä huikeilta Miehen vanhemmilta ja sydämelliseltä ystävältä, joka riensi apuun kun epätoivo alkoi iskeä sunnuntaiaamuna. Tuo meidän päätyterassi aiheutti aikamoisen palapelin noiden eristeiden kanssa. Mies vielä nimittäin heräsi ajatukseen, että jotain on nyt mennyt vähän vikaan ja totesi, että perjantaisien sisätäyttöjen tiimellyksessä oli unohdettu yhdet eristeet sokkelin sisältä, jotka perustussuunnitelmaan oli merkitty.

Onni onnettomuudessa, nuo lisäeristeet saatiin korvattua sokkelin ulkopuolisilla pystyeristeillä. Vähän jo jännitti, että meneekö sisätäytöt uusiksi, mutta hyvä näin.

Kova uurastus palkittiin eilen, kun täytöt saatiin tehtyä. Aurinko paistoi siniseltä taivaalta ja ensi viikolla tuleva hirsitoimitus pisti nostamaan suunpieliä vienoon hymyyn.

On tää vaan hienoa.

Pakkasterkuin,

Anni