Meidän keittiössä

Meillä viihdytään keittiössä. Tai on aina viihdytty, ja siksi siitä pyrittiin tekemään mahdollisimman sosiaalinen kokonaisuus. Avoin tila tuo tullessaan omat haasteensa. Vieraita kutsuttaessa kannattaa siis varata aikaa myös keittiön siivoamiseen, mikä tässä vauvavaiheessa menee toki sitten ihan kaikkeen muuhun, ja ne vatkauskulhot ehkä saa koneeseen juuri kun auto ajaa pihaan. Usein tosin se tarkoittaa sitä, että allekirjoittanut ei paljon puuterisutia ole sitten nähnyt.  Lopulta sitten ollaan ystäville jo tutussa ”kotoisassa” esittelykunnossa. Heh. No onneksi on Mies, joka hoitaa kotia supermiehen tavoin.

DSC_4208

Saareke on ollut kyllä juuri niin toimiva, kuin miten sitä suunniteltiin. Sen ääressä on mukava syödä ja värittää värityskirjoja, ja ennenkaikkea siinä voi leipoa ja tehdä ruokaa. Nyt voidaan pilkkoa ja silputa kasviksia samalla kun jutellaan toisella puolella istuvan pikkumimmin kanssa. Saareke on myös erinomainen laskutila, ja siihen kertyykin sujuvasti toissaviikon postit ja pikkumimmin elämääkin tärkeämmät pääsiäismunalelut.

DSC_4213

Keittiöön valittiin materiaaleja, jotka mahdollistavat huolettoman ruuanlaiton ja hygieenisenä pidettävät pinnat. Keraamiset tasot tilattiin Kaavin kiveltä ja nuo sirot ja ohuet tasot ovat olleet kyllä vailla vertaansa. Meidän taso on sävyltään basaltti, jonka mattapinta kaipaa pyyhkimistä usein, mutta se on ominaisuus, joka on meidän mieleen. Edellisen kämpän laminaattitaso hävitti kaiken lian kirjavaan pintaansa, ja nyt nautin siitä, että näen jokaisen pienenkin lian ja saan sen pyyhittyä saman tien.

Allas tilattiin Stalalta, joka oli jo kotimaisuutensa ja laadukkuutensa puolesta meille selkeä valinta. Teräsaltaissa kun on eroja, sekin on tullut opittua. Teräsallas oli meille selkeä valinta. Komposiitti on helppo ja tyylikäs vaihtoehto ehdottomasti, mutta itse nautin ehkä liikaa tuosta teräksen puhtaankiiltävästä pinnasta.

DSC_4238

Stalan altaiden puolesta puhuu ehdottomasti myös lisävarustemahdollisuus. Meillä on ollut käytössä tuo lasinen leikkuulauta, joka on omiaan varsinkin kalan ja lihan käsittelyssä. Myös altaan päälle asettuva siivilä on jatkuvassa käytössä. Kuorin perunat ja juurekset suoraan siihen ja huuhtelen kaikki kerralla. Muikut pääsevät perkaamisen jälkeen suoraan siivilään ja siinä taas kaikki saa huuhdeltua ja valutettua näppärästi.

DSC_3218

Taisin aikanaa kertoa haaveeni Jamie Oliverin keittiöntason reiästä, jonne hän näppäränä poikana pyyhkäisi pilkkomisen jätteet. Meillä tämä toteutettiin sijoittamalla biojäteastia saarekkeen ylälaatikkoon. Suosittelen tätä ratkaisua kaikille. Ei vain hyvä, vaan paras.

sketch-1523338188719

Saarekkeeseen piti saada toki myös sähköt. Savon Voltti -pistorasia on ollut todella näppärä ja herättänyt ihastusta. Tyylikäs ja toimiva.

DSC_4242

DSC_4219

Lumet sulaa vauhdilla ja pian päästään jatkamaan raksaamista autokatoksen tiimoilta. Lisää kaivurikuvia myös luvassa, sillä koko tontti myllätään nyt lopulliseen muotoonsa. Ja pian päästään myös pihahommiin! Siitä tulikin mieleeni, että pääsenkin esittelemään teille meidän pihasuunnitelmaa, jonka Mukula -puutarhojen Sirpa meille teki. Erittäin hyvä päätös tälläisessä isossa projektissa. Mutta siitä lisää ensi kerralla.

Ihania kurahousukelejä!

Anni

Blogiyhteistyössä Stala, Kaavinkivi ja Savo Design

Advertisement

Unelmien keittiö

DSC_2613

Siinä vaiheessa, kun päätettiin että keittiökalusteet otetaan puusepältä, koko keittiösuunnittelu sai aivan uudet mittasuhteet. Nyt olisi mahdollista toteuttaa ihan mitä vaan. Todettiin kuitenkin, että suuret linjaukset keittiössä olivat kuitenkin juuri kohdillaan. Suuri etu tässä on ollut se, että vaikka saarekkeen mittakin on muuttunut takan sijoittelun seurauksena, ei tuo 10cm muutos ole aiheuttanut sen kummempia haasteita kuin ilmoituksen puusepälle ja Kivilähteelle, josta meidän keittiötaso tulee.

Keittiön järjestys on pysynyt samana, kuin mitä aiemmin kuvailin täällä . Mutta nyt tarkemmin vielä joistain valinnoista, jotka olivat meille tärkeitä sen unelmien keittiön toteuttamisessa.

Ollaan molemmat miehen kanssa aika omistautuneita ruuan rakastajia ja siitä johtuen myös ruuan laittaminen on meille rakasta. Täytyy myöntää, että on ollut vähän raskasta välillä, kun tällä hetkellä keittiö on aika rajallinen ja se rajoittaa aika paljon meidän toimintoja. Mutta onneksi nyt ei olisi liikaa aikaakaan! Tuleva koti ja lähellä sijaitseva venepaikka toivottavasti tuovat meille kuitenkin uusia mahdollisuuksia kalastuksen myötä, ja suuren suuri uusi ihana pakastin tulee toimimaan myös lihan varastoinnissa, sillä meillä on ollut tapana ostaa lihaa suoraan tuottajilta. Lihan ostamisessa isoissa erissä omaan pakkaseen on muuten mukavia jälkiseuraamuksia; kun itse pakkaa lihat, voi kerta-annoksista tehdä aina vähän pienempiä ja lihan kulutus vähenee huomaamatta. Toinen asia on ruhojen käyttäminen monipuolisesti, koko eläin tulee hyödynnettyä kokonaan, kun ostat vaikka puolikkaan tai kokonaisen karitsan.

Kalan ja lihan käsittely keittiössä kuitenkin vaativat kestäviä ja hygieenisiä pintoja. Sen takia keraaminen taso oli meille ideaali valinta. Se kestää kuumuutta, kolhuja, kosteutta ja puhdistamista. Myös saarekkeeseen tulee tuo sama taso, joten vesiväritaiteilua voi harrastaa rauhassa ja huoletta vaikka suoraan tasolla. Kivilähteen keraamisista tasoista meille valikoitui sävy Basaltti. Vaikka tummassa tasossa näkyy kaikki murut ja muut, se oli meille mieluinen valinta, sillä ollaan vanhassa kodissa tykästytty tumman tason ilmeeseen ja ei tuleepahan pyyhittyä säännöllisesti! Tuo alussa ollut kuva on muuten juurikin valitsemastamme tasosta. Miellyttävä mattapinta on ihanan tuntuinen ja en oikein malttaisi odottaa, että saadaan tuo paikalleen.

stala_silent-3_apuallas

Samoista syistä meille tulee myös Stalan teräsallas. Stala oli meille alunperinkin ehdoton valinta, sillä teräsaltaissa on tosiaan eroja ja haluttiin kerralla kunnollinen.Stalan Combo L -allas  on ihanan iso ja siihen saatavat lisätarvikkeet mahdollistavat monta näppärää toimea. Itsellä on suunnitelmissa varustaa allas sekä karkaistusta lasista valmistetulla leikkuulaudalla, jonka voi laittaa myös tiskikoneeseen, että valutusastialla, johon huuhdellut kasvikset tai peratut muikut on näppärä jättää hetkeksi valumaan. Itselläni on myös jonkinlainen hassu mieltymys teräsaltaiden puhdistamiseen, sillä se hohtava puhtaus tekee keittiöstä heti jotenkin raikkaamman. Pariksi altaalle on suunniteltu Tapwellin Evo184 hana, joka on juuri täydellisen raikas ja simppeli.

 

 

 

Tulevan keittiön tulisi toimia myös leivottaessa ja seurustellessa. Suuri saareke suunniteltiin sillä ajatuksella, että työtasoa olisi varmasti ja että useampikin kokki mahtuisi kerralla hommiin. Tässä kun kirjoittelee, niin alkaa jo kieltämättä muutto houkuttaa. Aikaisemmin muuten puhuin mikrosementistä välitilamateriaalina, mutta nyt se on saanut väistyä suunnitelmissa valkoisen laatan tieltä. Vielä on epäselvää jatketaanko leivinuunin marmorikuvioisella laatalla tuossa vai mennäänkö ihan puhtaan valkoisellla kymppikympillä. Nähtäväksi jää!

Eilen tontilla oli tohinaa, kun mies oli vanhempineen hommissa koko päivän. Nyt on kulkusilta yläpohjassa ja ensi viikolla saadaan puhallusvillat paikalleen. Myös saunan koolaukset ovat valmiina. Ja vielä rännitkin saatiin eilen paikalleen! Talon ilme on nyt aika erilainen taas. Pitääkin laittaa kuvia pian!

Tänään on illalla luvassa asuntomessut miehen kanssa, katsotaan miten monta hyvää ideaa keretään vielä napata!

Aurinkoa!

Anni

*Kaupallinen yhteistyö Stala ja Kivilähde-Kaavinkivi

Meidän keittiö

Innostus on vähän ehkä väärä sana kuvaamaan omia fiiliksiä tästä meidän keittiöprojektista tällä hetkellä. Sellainen fiilis mikä tulee siitä, kun toteaa, että onkin mahdollista toteuttaa ihan oikeasti just se unelmakeittiö, minkä oli jo työntänyt ajatuksistaan pois – kun ei kukaan valmista Suomessa sellaista.

No valmistaapas! Meidän puuseppä tekee meille just sen täydellisen keittiön.

Behold!

keittio%cc%88

Selityksenä excel-taulukkotaiteelle olkoot se, että monessa piirto-ohjelmassa tuotteet on vakiomittaisia ja ajattelin jotenkin päästä helpolla, kun meillä nuo mitat nyt voi olla melkein mitä vaan. Ja oli myös aika myöhä. Ja pääsin helpolla.

No mutta. Siinä on siis meidän keittiö. Ja siitä tulee ihana. Materiaaliksi tulee koivuvaneri, joka mahdollisesti vielä viilutetaan. Vanerin elävyys erilaisissa olosuhteissa on olematon verrattuna massiivipuuhun, ja siksi se onkin niin näppärä kalustemateriaali. Pinnat jätetään puun luonnolliseen sävyyn ja ne käsitellään luonnollisella öljyvahalla. Tasoksi meille tulee Dekton (tai sen tyylinen) taso, jonka sävyksi on valikoitunut musta. Tästä vähän lisää vielä toisen kerran.

Keittiön malliksi valikoitui suora I-seinä ja sen lisäksi saareke. Saarekkeelle tulee mittaa 2,5m ja se on tarkoitus jättää täysin työtasoksi, välipalapöydäksi, tarjoilutasoksi, baaritiskiksi, askartelualustaksi tai mihin vaan, mihin työtilaa tarvitaan. Saarekkeen alle tulee vetolaatikoita ja yksi kaappi, jonne piilotetaan mikro ja isommat keittiökoneet (tai suoraan sanottuna yleiskone, joka on vielä vasta haaveena, mutta pitää sillekin paikka olla). Saarekkeeseen on tarkoitus myös saada mahtumaan kuivatavaraa ja astioita, sekä biojätevaunu.

Miten moni on katsonut, kun Jamie Oliver pilkkoo jotain (niissä vanhoissa jaksoissa) keittiössään ja sitten vaan näppärästi pyyhkäisee kaiken ylimääräisen sinne reikään? Minä olen, ja se näytti joskus niiiin fiksulta, ennenkun joku vinkkasi sen aukon olevan sitten aina ihan hirveässä kunnossa. Tästä viisastuneena, sotketaan nyt tasosta vain yksi reuna, kun sipulinkannat voi pyyhkäistä kämmennensyrjällä avattuun biojätevaunuun. Kuvassa ylempänä oleva saarekekuva näyttää miten tavarat sijoittuvat suhteessa muuhun keittiöön, ja siitä huomaattekin, että kun ruokailun jälkeen siivoaa astioita, on ruuantähteet (joita toivottavasti hyvin harvoin on) helppo sipaista samaiseen biojätteeseen, ennen lautasen laittamista astianpesukoneeseen.

Pyrittiin saarekkeessa selkeään yleisilmeeseen, ja kovin tyytyväinen olen nyt ainakin tuohon laatikkojakoon. Saarekkeen toiselle puolelle tulee sitten istumapaikkoja niille välipalatyypeille ja satunnaisille viehkeille ystäville, joiden kanssa voimme nauttia lasilliset viiniä siinä ruuanlaiton ohessa.

cs_50_f_11
Kuva:Stala

Tuo itse keittiöseinä sitten rakentuu vasemmalta alkaen niin, että seinän viereen on tulossa ensin korkea ja kapea avohyllykkö, johon miun kiitettävä reseptikirjakavalkaadi saadaan sujautettua. Yllähyllyille jää vielä mahdollisesti tilaa jokuselle viinipullolle ja viherkasville. Pakastimen ja jääkapin jälkeen saavumme tiskikoneen eteen, jonka päälle sijoittuu avohylly(-t?). Välitilan materiaaliksi ollaan jo valittu mikrosementti ja se tulee jatkumaan myös ylös tuohon avonaiseen tilaan. Seuraavan sivuaskeleen myötä ollaan altaan edessä ja sen yläpuolelta alkaa kaapisto, jonka ensimmäinen kaappi sulkee sisäänsä kuivuukaapin. Vielä vasemmalle ja laatikostojen välistä löytyy uuni ja induktiotaso, ylhäällä integroitu liesituuletin kaappien väliin naamioituneena.

ec67943d29d516f910d87b7191fbca3e
Kuva täältä

Tuossa kuvassa on nyt varmaan suurinpiirtein se yleisilme, johon pyritään. Paljon on vielä mietittävää, ja paljon on onneksi jo selvää, mutta onneksi nyt ollaan jo tässä vaiheessa.

Mutta nyt, kommentteja! Mikä ois vielä hyvä lisä? Mikä on parasta siun omassa keittiössä? Mitä tekisit toisin?

Isoimmat kysymykset itsellä liittyy vielä tuohon avohyllyyn. Yksi vai usempia? Erillinen hyllykkö vai simppelisti yksi levyhylly, ja sekin vielä samalla sävyllä taustalla olevan mikrosementin kanssa?

Innostunut masterchef täällä odottaa innokkaana, että mitä raati tykkää?

Anni