Kalusteita, listoja ja pieni paniikki

Jos talonrakennus jo itsessään on palkitsevaa, niin tämä loppuvaihe on yhtä tunteiden sekamelskaa. Upeita ensimmäisiä hetkiä: valot, vesi, lämpö, kalusteet. Ihaninta tässä on, kun saa oikeasti vihdoin nähdä, miltä kaikki päässä jo kohta pari vuotta muhineet suunnitelmat oikeasti näyttävät. Ja toki se, että projektin tämän osan loppu alkaa jo oikeasti häämöttää.

DSC_3025

Kaikkien näiden ihanien tunteiden keskellä on jo pieni paniikki. Muutenhan meillä ei olisi mitään hätää, mutta perheen neljäs jäsen on arvioitu saapuvaksi tässä kuukauden sisään ja sen tiedostaminen aiheuttaa jonkinasteista jännitystä.

IMG_20171030_133746_396

Riemuvoitot talolla kyllä helpottavat ahdistusta. Nuo meille valikoidut Stalan altaat aiheuttavat onnellisia huokauksia ja ihmettelyä. Miten voi allas olla niin kaunis! Aika monta kertaa ollaan kiitetty itseämme, että todella ollaan panostettu laadukkaisiin, kotimaisiin tuotteisiin. Tapwellin hanat nyt eivät valitettavasti ole kotimaiset, mutta tuntuvat toimivan paremmin kuin hyvin!

IMG_20171029_180158_977

Ollaan aloitettu myös saunan panelointi. Valittiin saunaan käsittelemätön sts-kuusipaneeli. Kylpyhuoneen ja saunan yhteinen sormipaneelikatto tuo oman jujunsa tuonne, mutta muuten pääosaan pääsee tuo kuusi.

sahkokiuas_tulikivi_halla_9_kw_e_8-13_m3_erillisella_ohjauskeskuksella_musta

Laadukkaista kotimaisista puheenollen, saunaan tulee aivan ihastuttava kiuas. Voikohan kiukaasta puhua ihastuttavana? No tässä tapauksessa voi, sillä Tulikiven Halla -kiuas sitä todellakin on! Tässä on nyt tainnut vuosi jo vierähtää tuota ihaillessa, ja vaikka tässäkin asiassa huokeampia vaihtoehtoja olisi löytynyt, olisi tuntunut tyhmältä säästää jossain näin oleellisessa ja pitkäikäisessä käyttötuotteessa. Varsinkin kun se on kaunis kuin mikä!

 

IMG-20171026-WA0001

Keittiö valmistuu pikkuhiljaa. Koivuvaneri sopii niin kauniisti yhteen tuon Kivilähteen keraamisen tason kanssa, että tässäkin ollaan voitu vaan taputella käsiä yhteen. Hyviä valintoja, jotka varmasti kestävät aikaa. Etulevyt keittiöön asennetaan vasta ihan viime hetkillä, jotta saadaan ne pidettyä suojassa vielä mahdollisilta tulevilta ohikulkuvaurioilta.

IMG-20171030-WA0004

Ikkunanpuitteissa on listat, kuten myös kattojen painumavaroissa. Painumavarat on tilkitty villalla ja peitetty ihan peitelistoilla. Myös sähkökalustus on löytänyt paikalleen. Ja niihin kuuluuu toki myös valot!

 

DSC_3027

Eilen vietettiin ilta talolla ihan vaan makkaraa takassa paistaen, valoja räpsytellen ja vettä laskien. Oli aika onnellinen, ja ennen kaikkea onnekas olo.

Instagramin puolelta voi muuten kurkata pienen videopätkän meidän kylppäristä (johon olen muuten aivan rakastunut!!!) ja siitä, miten sitä vettä sieltä hanasta oikein tuleekaan!

Pian lisää!

Anni

*yhteistyössä Stala, Kivilähde ja Tulikivi

Advertisement

Pieniä ja vähän isompia kenkiä

Huomattiin juuri kuvia ladatessa, että nythän on koko perheen kengät kuvissa. No, sielläpähän ne teputtelee todellisuudessakin aika pitkälti. Loppusuora etenee hyvää vauhtia ja iloitaan jokaisesta uudesta pinnasta ja onnistuneesta valinnasta. On aivan uskomatonta nähdä pinnat oikeilla paikoillaan.

Keittiön laatat on Laatta Leevin valikoimasta löytynyt Herberian Timeless -sarjan Silver 60×60 -laatta. Päädyttiin tosiaan ulkoistamaan nyt kaikki laatoitustyöt ja ollaan oltu siihen valintaan kovin tyytyväisiä. Tytön kengät on jo hieman puhkikuluneet Pumat Prismasta. Niillä pääsee kuitenkin edelleen todella kovaa vauhtia.

Samasta sarjasta (Herberian Timeless) tulivat myöskin eteisen kuusikulmaiset Cotto-sävyiset laatat. Alkaa olla meikäläisenkin raksakengät ihan katu-uskottavan näköiset jo. Ne on miun mummin vanhat talvikengät, erinomaiset edelleen.

DSC_2907

Vessa on nyt kalusteita ja listoja vaille valmis. Lattian mikrosementti ja seinien Tunto Kivi ovat valmiina ja ollaan kyllä tyytyväisiä tuohon harmaaseen kokonaisuuteen. Valaisin seinälle on vielä vähän hakusessa. Hyviä ideoita otetaan vastaan!

DSC_2902

Meille tulee siis kaikki kiintokalusteet puusepältä. Alla olevassa kuvassa näkyy kodinhoitohuoneeseen valittu sävy kalusteisiin. Nuo mustat kuusikulmaiset laatat löydettiin Laatta Leeviltä, kun mentiin hakemaan valkoisia laattoja kodinhoitohuonetta varten. Musta kuitenkin voitti, vaikka ei se varmaan ehkä ylläpidollisesti se paras valinta. Käytännöllisyys ei nyt vaan aina kuulu päätöksentekoon. Jos tiedätte mitä tarkoitan.

DSC_2961

Tänään suoritettiin miehen kanssa operaatio tapetointi. Ulkohommat olisi olleet vaihtoehtona, mutta säätila ajoi sisätöihin. Tytön ”dinosaurushuoneeseen” on valikoitunut jo aikapäivää sitten Ferm Livingin Confetti -mintunvihreänä. Ja  valinta oli kyllä aivan ihana omalla paikallaan. Sopii mukavasti tuon hirsiseinän kanssa.

Alla olevissa kuvissa näkyy meidän kalkkimaalatut huoneet. Meidän omassa makuuhuoneessa on Kalklitirin Cobalto -sininen ja soittohuoneeksikin nimetty nurkkahuone sai yhdelle seinälleen Kalklitirin Nero- sävyn. Tuossa kuvassa Nero on vielä vähän märkä, mutta on sitten lopulta vähän haaleampi, pikemminkin tummanharmaa kuin ihan musta. Aika passelisti muuten mätsää tuo sävy ikkunoiden pokiin. Mies jo myhäili tyytyväisenä, että miten hyvältä kitarat tuolla tummalla seinällä näyttää.

Ulkona on ollut työlistalla kuistit. Saatiin Sarokkaalta tilaamamme Organowoodin terassilaudat perjantaina tontille ja heti eilen sitten mies vanhempineen teki niille rungon ja ruuvasivat ensimmäiset kiinni. Tuo Organowood on upea ihan näin tuoreeltaankin, mutta noin vuoden päästä tuo lauta muuttaa värinsä helmenharmaaksi ja sen jälkeen se on täysin huoltovapaa. Organowood on siis luonnonmukainen vaihtoehto perinteiselle painekyllästetylle terassilaudalle ja siperian lehtikuuselle. Puuhun imeytetyt suoja-aineet edesauttavat puun luonnollista keloutumisprosessia, jonka tapahduttua, ei lautoja tarvitse välttämättä huoltaa enää ollenkaan. Miehen kengät on häämatkalta löydetyt, Kalifornian tuliaisia siis. Hyvin toimivat näin syksyisen Suomenkin olosuhteissa.

DSC_2962

Tälläisissä vaiheissa siirrymme taas uuteen viikkoon. Ensi viikolla pitäisi tapahtua aika lailla kaikenlaista. Jänniä viikkoja elellään. Kaikkien meidän kengät on kyllä tavattavissa talolla kokoajan enenevissä määrin. Onneksi on ympärillä tukijoukkoja, ilman niitä, ei tästä projektista tulisi mitään. Miun äiti ja miehen vanhemmat ovat mahdollistaneet niin monta asiaa tämän projektin aikana, että välillä mietityttää, että miten sellaisesta voi koskaan edes kiittää kunnolla. Pikkuneidin (ja sen vanhempien) raksaväsymys pysyy paljon mukavammissa mittasuhteissa, kun aina välillä on isovanhemmat, joiden kanssa saa viettää laatuaikaa. Puhumattakaan kaikesta muusta. Työtunnit rakennuksella, istuminen valmiiseen ruokapöytään ja ihan jo läsnäoleminen väsyneinä hetkinä on ollut aivan korvaamatonta.

Nyt myö syödään jätskiä kotona omalla porukalla ja vietetään laatuaikaa kolmestaan. Parin kuukauden päästä ollaankin sitten jo varmaan uudessa kodissa, ja sitten meitä on jo ehkä neljä.

Iloista alkavaa viikkoa!!

Anni

*yhteistyössä Laatta Leevi ja Organowood

 

Loppusuoralla

DSC_2828

Niin sitä vaan hommat edistyy päivä päivältä ja tällä viikolla mennään taas rytinällä eteenpäin, kun päätettiin ulkoistaa eteisen ja keittiön laatoitus. Molempiin on tulossa aika isoa laattaa ja niiden asentaminen on kuitenkin sen verran huolellista hommaa, että päätettiin pelata varman päälle. Hyvä tässä on myös se, että on pari asiaa vähemmän, joita miettiä. Olohuone-keittiö on nyt listoja ja lattiaa vaille valmis. Toki keittiö ja sähköt vielä puuttuu, mutta noin muuten. Lokakuun puolenvälin huitteilla tuo tila alkaa olla toivottavasti jo aika valmis, jos kaikki menee suunnitelmien mukaan.

IMG-20170916-WA0003

Rimakatto saavutti harjakorkeutensa ja on aivan jumalainen. Lapsuusvuosien äidinkielenopettaja- Saikkonen sanoi aina, että Anni se ei ylisanoja säästele, mutta nyt ei tuohon oikein muutakaan voi sanoa. Onhan tuo nyt aivan käsittämätön. Huikea tiimi teki työtä monenmonta tuntia ja kyllä on lopputulos upea!

Sama tiimi, eli Mies vanhempiensa kanssa, jatkoi myös kodinhoitohuoneen paneloinnin parissa, ja lopputulos on taas vailla vertaansa. Sormipaneeli löysi tiensä kattoon ja seinään ja pakko oli vähän mallailla tulevaa rättipatteria ja Stalan komposiittiallasta jo tuota vasten. Priimaa pukkaa, sano savolainen.

IMG-20170914-WA0002

Saunan eritykset saatiin miehen kanssa viimeisteltyä ja kylpyhuone vesieristettyä. Ollaan jo hyvää vauhtia keretty jo mikrosementinkin kanssa touhuta tuolla, mutta siitä kuvia lisää vähän myöhemmin.

DSC_2824

Koska oleellisiakin juttuja on välillä vähän hoidettava, mallailtiin kattoon jo mahdollista käytävälamppua. Vähän vielä mietityttää, kun alunperin suunnitellut, simppelit pallovalaisimetkin olisivat aika klassinen ja raikas vaihtoehto, mutta toisaalta noissakin on kyllä särmää.

DSC_2847

Kaskiovi iskettiin paikalleen lauantaina. On se vaan kaunis, vaikka nyt kyllä omaan silmään pomppaa tuo ero Pihlan sivuikkunan kanssa. Katsotaan jos smyygit ja listat vähän tasoittaisivat tuota eroa.

Talolla on tapahtunut paljon muutakin kyllä! Ikkunat on nyt tiivistetty loppuun asti, kun höyrynsulkuteipin ja hirren saumoihin jääneet kolot on täytetty polymeeritiivistemassalla. Oli yllättävän näppärä ja siisti suoritus tuo. Myös talon betonilaatan reunoista on leikattu ylimääräiset ”telttapatjat” pois ja hirren ja betonin välinen rako on täytetty myös massalla. Näin siis ei ilmastointi pysty vetämään ilmaa mistään väärästä kolosta ja talon tiiveys pysyy optimaalisena. Hirsitalonhan tulee hengittää, mutta ei kuitenkaan ikkunanpielestä tai lattianraosta.

Vessan Tunto Kivi- pinnoiteprojekti on edennyt hitaasti, mutta varmasti. Kuivumisajat ovat olleet vähän pitempiä, kuin ohjeissa, mutta on tuo ymmärrettävää, kun talolla ei sisälämpötila ole vielä kovin korkea. Lattialämmityksen saa kääntää todelliseen lämmitysmoodiin vasta kun lattioiden vesieristykset ja laatoitukset on tehty. Niitä siis odotellaan, ennenkuin päästään lämpöiseen taloon. Takka tosin lämpiää ja lämmittää jo mukavasti.

Kaikki on jo melkein tilattu ja toimitusajat varmistettu. Nyt vaan toivotaan, että saadaan kaikki paikoilleen sovitun aikataulun mukaan. Eilen saapuneet etu-ja takakuistin valot olivat tyylikkäästi eri värisiä, joten vahvapa oli alku tälle tulevalle tavaratulvalle. No, oikeastaan ei edes jännitä tuollaiset, sillä meillä on projektissa mukana niin loistavia tahoja, että ei ole ollut tarpeen stressata toimittajien ongelmia.

Mutta tälläistä täällä! Ja hei, Instagramiin voi käydä kurkkaamassa, jos haluaa nähdä tapahtumia reaaliajassa!

Villasukkia ja teekuppeja murut, se o syksy ny!

Anni

 

Valoa.

 

cs_minigloball_cw_05
Kuva Flos

Aiemmin on jo saattanu käydä ilmi palava rakkauteni valaisimiin. Kyseinen intohimo pääsee oikein räävikkäisiin mittasuhteisiin tässä rakennusprojektin tiimellyksessä ja aiheuttaa myös aika vakavia ongelmia. Mitä tehdä, jos halu ja budjetti ei kohtaa? Tai ehkä vaihdamme tuosta lauseesta tuon jos sanan totuudenmukaisemmin kun sanaan.

Tämän hetken suurimmaksi haasteeksi on muodostunut kolme oleellista aluetta: keittiö, eteinen ja käytävä. Mikä näitä kaikkia yhdistää, on useamman samanlaisen valaisimen sarja, tai mahdollisesti keittiössä yllätysratkaisuna ihan jotain muuta.

Keittiömme tulee siis olemaan selkeälinjainen koivuvanerikeittiö tummanharmailla keraamisilla tasoilla ja rosterisilla kodinkoneilla. Välitilaan on valikoitunut nyt sama valkoinen marmorikuvioinen laatta, jota löytyy jo meidän leivinuunin ja takan kyljestä. Keittiön mallinahan tulee olemaan II eli suoralla seinällä kaikki toiminnot ja sen lisäksi 2,4metrinen saareke, joka tulee jäämään täysin työtasoksi. Saarekkeen päälle tulee kolmen valaisimen sarja ja tämä jos mikä on aiheuttanut päänvaivaa. Artekin käsikranaattinakin tunnettu A110, on kaikessa kauneudessaan kummitellut pitkään, mutta se ei nyt kuitenkaan ollut meille sopiva valinta. Kuitenkin mietitytti noiden hinta ja myös niiden yhteensopivuus meillä jo vuosia olleen, ruokapöydän ylle tulevan Yrjö Harsian Taifuunin kanssa.

Taifuuni_560_int_0
Kuva Innolux

Mutta. Onnekseni ihan sattumalta eteeni tuli Flosin Glo-Ball S. Usein kyseinen pienen pieni valaisin löytää paikkansa kylpytiloista tai vessoista, mutta meille nämä söpöläiset tulevat valaisemaan tuota saareketta. Ihan kuin leijuvat karkit, eleettömät, klassiset, mutta silti jotenkin hauskat.

cs_minigloball_s_02
Kuva Flos 

Vähän arvelin noiden valotehon riittävyyttä, mutta onneksi Pihkalan  ihana Maija vahvisti valaisinten todella myös valaisevan, ja näin päätös oli tehty. Kirsikkana kakun päällä kyseisestä valaisimesta löytyy myös seinämalli, joka tulee valaisemaan meidän keittiön avohyllyä. Ah, my work here is done.

Eteinen ja käytävä ovat vielä vailla vastauksia. Haaveilen riippuvalaisimista sinnekin, mutta juuri sitä oikeaa ei ole vielä tuntunut löytyvän. Onneksi tässä on vielä hetki aikaa, sillä talolla tuntuu olevan sen miljoona asiaa vielä tehtävänä. Keväällä olo oli kohtalaisen rauhainen. Väliseinät oli projektina iso, eikä sitä oikein pystynyt hahmottamaankaan kuinka paljon pieniä asioita on vielä edessä. Voisin listata niitä tähän, mutta en taida uskaltaa. Ollaan aloitettu nyt vessan lattian mikrosementin laittaminen ja myös olohuone-keittiön rimakatto edistyy hyvää vauhtia. Päivittelen tapahtumia talolta pian. Muistattehan muuten että Instagramissa pääsee seuraamaan talon tapahtumia reaaliaikaisemmin, blogin päivittyminen kun saattaa aina -syystä tahi toisesta- kestää vähän.

Ihanaa loppuviikkoa kaikille! Tänään on muuten hieno päivä! Kummipoika täyttää vuosia ja me juhlitaan miehen kanssa hääpäivää.

Anni

Laattoja, maaleja, unettomia öitä ja värivalintoja

Nyt ollaan niin siinä ihastuttavassa ja vihastuttavassa vaiheessa, kun pitäisi tehdä päätöksiä. Aika on mennyt ihan hurjaa vauhtia, eikä tosiaan koko kevään aikana osannut edes ajatella talon sisustusta, kun kaikki energia meni rakenteiden toteuttamiseen, töihin, graduun ja ihan normaaliin lapsiperheen elämään. Nyt kuitenkin on aika lyödä päätökset lukkoon ja tilata pintamateriaaleja. Ollaan nyt vähän hahmoteltu muuttoaikataulua syys-lokakuulle. Ehkä tuo lokakuu näyttää nyt todennäköisemmältä.

DSC_2538

Laatta Leevillä tehty vierailu toi yllättävän uuden ajatuksen eteisen lattiaan. Tuossa ylävasemmalla näkyvä ruskea Cotto -sävy hurmasi lämmöllään ja kuusikulmaisena laattana se toimisi erittäin näyttävänä elementtinä tuossa eteisessä. Suosittelen kyllä vilpittömästi vierailua Laatta Leevillä, sillä valikoima ja hintataso ovat hyvin asiakasystävällisiä. Syy tähän on suora yhteistyö euroopan laattavalmistajien kanssa. Kun laatta tulee suoraan tehtaalta, aika monta välikättä (ja euroa) jää välistä.

DSC_2563

Sisämaalaukset on loppusuoralla valkoisten pintojen osalta. Maalinahan meillä oli Uulan Into sisustusmaali. Into valikoitui meille ominaisuuksiensa puolesta; voc-vapaa, muovisideainevapaa ja muutenkin haitallisista DSC_2331orgaanisista aineista vapaa maali.

Parasta tässä on siis se, että kyseistä maalia voi huoletta sutia myös hirsipinnalle. Meillä on siis suunnitelmana maalata tuon olohuone-keittiötilan hirret valkoiseksi. Muualla talossa hirret saavat jäädä ihan ilman käsittelyä. Mutta Uula siis valikoitui noista syistä, mutta eipä osattu arvata että miten hyvä valinta tehtiinkään. Tuo maalin tuoksuttomuus on myös yksi aivan ihana ominaisuus. Ei tarvinnut kärsiä käryistä. Maalattavuus oli myös erinomainen, joten ihan rehellisesti en pääse Uulan tuotteita moittimaan. Sävyksi valittiin Tikkurilan vallkoinen, joka tuli kevään aikana esiin useammassakin paikassa ja tuo sävy oli kyllä ihan nappi valinta. Sävyssä on täydellinen sekoitus harmaata ja oranssia, jotka tuovat lämpimän, mutta ei millään tavalla kellertävän valkoisen sävyn. Vaikea selittää, tulkaa katsomaan! Alla olevaan pikkuneidin huoneeseen meillä on tulossa iki-ihana Ferm Livingin Confetti -tapetti mintun sävyisenä. Hirren ja valkoisen seinän lisäsksi siis tapetti tulee parille seinälle. Siitä kuva täällä.

DSC_2560

Yksi huoneista, ”leikkihuone” meillä on jäämässä kokonaan valkoiseksi (paitsi se yksi hirsiseinä), ja tarkoitus on tuoda tilaan värejä muilla tavoin.

Meidän makkariin oli alunperin suunnitteilla joku tummempi sävy. Mustaan ihastuttiin viime vuoden asuntomessuilla, sininen seinä on ollut haaveena jo pitkään. Nyt kuitenkin jo vierashuoneeseen valittu Kalklitirin Simplicity on alkanut kiehtoa entistä enemmän sillä ajatuksella, että jos kuitenkin tuo sininen löytäisi paikkansa paremmin tuolta soitto-/vierashuoneesta ja Simplicity toisi harmaanlilan ja rauhaisan tunnelman meidän makuuhuoneeseen.

 

Nyt siis vielä pähkäillään hetki ja laitetaan sitten valinnat tilaukseen. Vastaava mestari käväsi toissapäivänä tontilla ja kaikki on kuulemma ihan mallillaan, jes!

Ja hei, tilasinpa juuri lähemmäs 1000 metriä kuusirimaa, rimakatto keittiö-olohuoneeseen on siis toteutumassa!

Tulevan viikonlopun mie vietän festaritunnelmissa Muuramelaisella pellolla, josko ne sisustussuunnitelmat siellä vielä hioutuisi.

Sadeterkuin,

Anni

Seiniä ja maalivalinta

DSC_2331

Tuntuu hassulta päivittää blogia, että tehdään seiniä, kun niitähän tässä ollaan tehty jo pitkään. Työtunteja tuohon hommaan kuitenkin on huvennut paljon ja nyt aletaan olla loppusuoralla. Runkojen noustua levytettiin toiset puolet, villat ja sähköt väliin ja levyt toiselle puolelle. Kipsilevyruuveja on huvennut laattikkokaupalla ja vasen käsi hakeutuu jo aika luontevasti raksaliivien vasemmalle takataskulle ruuvia noutamaan.

Mutta paljon on tapahtunut myös uutta!

Tuossa alkukuvassa näkyy jo meille tilattu maali. Päädyttiin Uulan maaleihin, sillä haluttiin valita hyvä kotimainen tuote, jolla voi maalata myös hirsiseiniä. Vaihtoehtojahan hirsien käsittelyyn on monia, ja moni valitseen kuultokäsittelyn, jolla saadaan puun syyt näkymään vaalean pinnan alta. Meillä kuitenkin päädyttiin peittävään vaihtoehtoon ja värisävyksi valittiin Tikkurilan valkoinen.

Uulan Into sisustusmaali on VOC-vapaa, M1 -luokiteltu, siinä ei ole muovisideaineita eikä haitallisia orgaanisia yhdisteitä. Luonnonöljypohjainen tuote on siis verrattaen turvallinen ja terveellinen vaihtoehto, ja mikä parasta, se jättää täysin hengittävän pinnan, joka siis soveltuu myös hirsiseinille. Selasin läpi aikamoisen kavalkaadin tuotteita ennen päätymistä soittamaan Uulalle ja lämpimästi voin kyllä suositella myös Uulan perheyrityksen palveluhenkisyyttä. Uulalla on itsellään hyvin monipuolinen värikartta jo omasta takaa, mutta erikoissävytyksen tekeminen ei ollut heille minkäänlainen ongelma. Kaikki tilaukseen ja tuotteeseen liittyvät kysymykset saivat perusteelliset vastaukset ja maalit saapuivat kotiovelle parissa päivässä. Uulalla on siis nettikauppa, johon suosittelen tutustumaan. Pientä hintavertailua kerkesin tehdä rautakaupoissa ja suosittelen käyttämään suoraan tuota nettikauppaa sen puolesta.

IMG_20170523_161036_397

Kylpyhuoneen ja saunan seinät meille muurattiin harkoilla ja tämä työ päädyttiin ulkoistamaan. Todettiin, että se muutama päivä, joka ammattilaiselta tuohon työhön kuluu, on taloudellisenakin panostuksena sen arvoista jos vaihtoehtona olisi ollut opetella työ kokonaan alusta pitäen itse. Mielenkiintoista ja mukavaa se varmasti olisi ollut, sen takia se olikin tarkoitus tehdä itse, mutta päädyttiin kuitenkin tähän ja tuo säästetty aika oli kyllä arvokasta.

Yksi viikonloppu hurahti pohtiessa kodinhoitohuoneen seinää ja ovea. Oltiin suunniteltu liukuovea tuohon, mutta valmiin liukuovirungon tilaaminen mietitytti. Montaa eri vaihtoehtoa pyöriteltiin, mutta lopulta päädyttiin kuitenkin tekemään tuo seinän sisään liukuvan liukuoven runko itse. Ja voi pojat siitä tuli hieno! Esittelinkin tätä jo instan puolella aiemmin ja lupasin kertoa tuosta toteutuksesta tarkemmin tällä puolella, sellainen postaus on siis luvassa! Vastaava mestarikin oli kuulemma tyytyväinen toteutukseen, joten uskallan jakaa suunnitelmaa eteenpäin. Noissa kuvissa muuten näkyy mukavasti jo myös valmiit kylppärin seinät ja vielä kesken oleva kylpyhuoneen ja saunan väliseinä.

IMG-20170611-WA0002

Vielä on muutama kohta levytystä vailla ja sitten päästäänkin siirtymään katon levytykseen. Heinäkuun alulle tilattiin tasoiteporukka ja se mielessä pysyy työtahtikin kiitettävänä, kun ei sinne heinäkuuhunkaan enää pitkästi ole. Juhannussuunnitelmat on siis selvillä!

Aurinkoa ja vähän sadettakin sinne kaikille!

Anni

*Yhteistyössä Uulatuote Oy

KHH

Yhteistyössä Stala*

siparila_vire_paneeli_sisustaminen
Kuva Siparila

Meidän kodinhoitohuoneen hahmotteleminen on ollut taas yksi näistä haastavista kokonaisuuksista. Johtotähtenä suunnittelussa on ollut kuitenkin se, että tilassa tulisi yhdistyä kuraeteinen, pyykkihuolto ja tunnelmallinen ja huonemainen pukeutumishuone. Materiaalien suhteen tässä on lähdetty samalla ajatuksella kuin muuallakin talossa, eli selkeitä, mahdollisimman pitkälti luonnonmateriaaleista koottuja kokonaisuuksia. Ollaan miehen kanssa pyöritelty näitä materiaaliasioita aika paljon ja todettu, että halutaan panostaa siihen, että kodin pintamateriaalit kestävät mahdollisimman hyvin aikaa. Puu tai vaneri itsessään antavat anteeksi kolhuja ja naarmuja,ja niiden paikkaaminen (jos tarpeen) on päätoimisesti mahdollista ihan omin voimin.

Keittiöön meille on tulossa Stalan teräksinen allas, ja sen valintaan palaan vielä toisen kerran, mutta kodinhoitohuoneeseen ei haluttu teräksistä allasta, vaan jotain muuta. Täydellinen pari jo aiemmin esittelemälleni Tapwellin Ringo- hanalle löytyikin myös Stalalta. Stalan komposiittialtaat ovat jo muotoilultaan omaa silmää miellyttäviä, mutta ennekaikkea tuo komposiittialtaan huolettomuus houkutteli sijoittamaan meidän kodinhoitohuoneeseen juurikin sellaisen. Nyt siis molemmat kovan käytön altaat tulevat meidän kotiin Lahdesta. Allas on muuten paikka, jossa ei tahdottu tinkiä. Perusteeksi voisin liittää tähän meidän kerrostalokämppään pikaremontissa valikoituneesta halvemmanpuoleisesta teräsaltaasta kuvan. Mustalle allasparille löysimme iloksemme myös (yllättävänkin edullisen) sähkökäyttöisen mattamustan patterin Tammiholman valikoimasta, joka meillä tulee olemaan kodinhoitohuoneen ulko-oven läheisyydessa. Saadaan talvellakin lapaset kuivaksi. Vaikka alunperin oltiin ajateltu, että kiinteä kytkentä patterissa olisi ulkonäöltään miellyttävämpi, päädyttiin kuitenkin pistokkeelliseen malliin, jonka voi myös irroittaa verkkovirrasta vaikka kesällä, kun tarvetta ei niin ole.

Kuvat Stala, Tammiholma ja Tapwell

Komposiittiallas mahdollistaa huolettoman altaan käytön, kun multa tai kura ei vaurioita allasta millään tavoin. Nautin itse myös kovasti altaan siististä ja modernista ulkonäöstä, joka vie kodinhoitohuoneemme yleisilmettä pois kliinisestä kylmästä pyykkituvasta, lähemmäs haaveilemaani kotoisaa tilaa. Tuo allas on suunnitelmissa upottaa mäntylevyyn, jonka käsittely tulee olemaan läpinäkyvä lakka tai öljy. Lakka tekisi pinnasta ehkä kestävämmän, mutta tuota käsittelyä pitää miettiä vielä vähän tarkemmin myöhemmin.

Kuvat Stala ja taloon.com

Tuossa aloituskuvassa näkyvä Siparilan Vire-paneeli on ollut meillä haaveissa jo pitemmän aikaa. Jos se päädytään hankkimaan, olisi ihaninta vielä viedä sama paneeli kattoon asti. Sen eteen tulisi roikkumaan sitten vielä House Doctoring vaaterekki:

Ms0200
Kuva House Doctor

Saa nähdä miten tuo tila tulee todellisuudessa toimimaan. Uskon kyllä, että siitä saadaan ihan mukava ja käytännöllinen. Kaapistoja ei tarkoitus ole tulla kuin siivouskaappi, säilytyspenkki ja pyykkilipasto. Altaan alle tulee laatikostot, mutta mitään ylimääräistä kaapistoa ei meinattu laittaa. Kimmoke tähän tuli meidän elämässä olleista ratkaisuista, joissa tilaa ei ole ollut, eikä sitä oikein ole kaivattukaan lisää. Konmari on kovasti pinnalla, mutta entäs jos sen ottaa jos tässä vaiheessa mukaan? Vierastan ajatusta useista kaapeista, sillä tiedän olevani sellainen tyyppi, joka saa täytettyä ne kyllä, mutta puoliakaan tavaroita ei tule käytettyä. Mitä mieltä te olette tällaisestä? Olisiko fiksuinta kuitenkin lisätä yläkaappia jotta olisi sille muullekin tilaa, vai riittääkö, että pyykihuollolle ja puhtaille pyykeille löytyy paikat. Jotain pientä Seinähyllyä on pyöritelty myös suunnittelmissa. Esimerkiksi Tämä ihana Rose in April -hylly toimisi mainiosti!

babou3-valk
Kuva Tuutilulla

Tänään alkoi muuten kylpyhuoneen seinien muuraus, joten kohta myös seinä tuolle hyllylle on pystyssä! Tontilla on ihanaa viettää aikaa ulkona, kun aurinko paistaa ja lämmittää. Eilen ihasteltiin, kun kolme joutsenta lensi matalalla talon ohi. Näillä keleillä tontille lähteminen on aika mukavaa, kun kaupungin pienet neliöt alkaa lämmetä ja tuntua vähän ahtailta.

Itse ollaan jatkettu väliseinien parissa. Levytystä riittää vielä senkin jälkeen hetkeksi, sillä luvassa on katon levytystä. Facebookin Raksakimppa-ryhmä teki taas tehtävänsä, kun levyhissi vaihtoi omistajaa ja nyt sellainen on jo valmiina talolla odottamassa tuota katonlevytysvaihetta.

Ihanaa viikkoa! Vihdoin se kevät (ja kesä?) tuli!

Anni

Sähköä ja puurtamista

IMG_20170513_191110_680

Koko kevät on tuntunut olevan ihan täynnä kaikkea. Jotenkin tuntuu, että kaikki aika perhe-elämän, talonrakennuksen ja työn/gradun jälkeen on nukkumista. Oltiin suunniteltu alunperin, että muurataan myös kylpyhuoneen seinät itse. Nyt kuitenkin ajateltiin oikaista sen verran, että otetaan timpuri siihen hommaan. Harkkomuuraus on kuitenkin suhteellisen nopeaa hommaa, ja näinollen timpurin työtunnit vs. meidän itse toteuttamamme muuraustyö (josta ei siis ole mitään kokemusta kummallakaan) päättyi tälläiseen ratkaisuun.

Talolla edistyy nyt kuitenkin hurjan kivasti. Kaikki sähköt on nyt vedetty, väliseinärungot on villoitettu ja aloitettu jo levyttämistä toiselta puolelta. Vähän pohdittiin että voiko villaa laittaa 100mm 98mm:sen väliseinärungon sisään. Kuulemma voi, sillä villan painumisella ei äänieristyksen kannalta ole niin väliä. Nätisti on siis nyt kaikki seinien välit täytetty äärilleen.

DSC_2120

Kylpyhuoneen suunnittelu on ollut meillä vähän haasteellisempi kohta. Visioita oli molemmilla, mutta jotenkin hahmotusta totetutuksesta ei tahtonut löytyvän. Mutta sitten huomattiin Tulikiven sivuilla tarjouksessa olevan punainen marmorimosaiikki. Se nivoi yhteen kaikki meidän haaveet. Saatiin vielä erinomaista palvelua, ja vinkki siitä, että jos käsitellään se tietynlaisella suojaöljyllä, saadaan kiven väri oikein kunnolla esiin. Kuvassa marmori on nyt ihan luonnontilassa, ennen käsittelyä, mutta voit kuvitella syvän tiilenpunaisen sävyn tuohon, niin saat aika hyvän käsityksen siitä, mitä on tulevan. Mosaiikin toimivuutta lattiassa vähän mietittiin, mutta päätettiin ottaa tämä nyt haasteena. Ja onpahan ainakin helppo asentaa, vaikka helppous saattaakin loppua siihen! Hahah.

DSC_2127

Toivottavasti kelitkin vähän lämpenisi nyt viikolla!

Anni

Ensimmäiset hankinnat

hana1

Oli pakko hyökätä heti päivittämään, kun nyt on ensimmäiset hankinnat pintamateriaalipuolelle tehty. Kodinhoitohuoneeseen tulee musta komposiittiallas ja sen pariksi yllä näkyvä ihana Tapwellin Ringo- hana. Pyykinpesukoneen hanan saa tuohon astianpesukoneventtiiliin kuulemma liitettyä, joten se toimii sitten kivasti siitä. Ja tuo musta kokonaisuus tekee meidän mielestä aika kivan lisän kodinhoitohuoneen ilmeeseen.

suihku

Tapwell on myöskin meidän suihkumme valmistaja. SK5200 on vanhempaa mallistoa, mutta samalla toimivalla muotokielellä kuin SK7200.

Alunperin oltiin sitä mieltä, että mennään kaikissa hanoissa Oraksen tuotteilla, kun niistä meillä on aina ollut parhaat kokemukset. Valitettavasti nyt vaan Oras hävisi ulkonäössä niin pahasti, ettei asialle oikein enää voinut mitään. Ja kun vastaan tulee vastustamattomia tarjouksia, on niihin toki tartuttava. Muutenhan ne ei olisi vastuttamattomia.

Musta komposiittiallaskin olisi nyt katsottuna, pitäisi vaan keksiä, että mihin näitä hankintoja aletaan sijoittelemaan säilytykseen. Sängynalus täyttyy äkkiä ja kaikki muut paikat on jo täynnä muuta tavaraa.

Se tässä nykyisessä kämpässä onkin parasta ja pahinta, että tänne ei mahdu mitään ylimääräistä. Toisaalta selkeä peli, mutta toisaalta aika ahdistavaa, kun yksikin tavara voi rikkoa hallitun kaaoksen. Ja sitten se kaaos ei enää ole millään tavoin hallittavissa.

Nyt on siis peli avattu! Mitä tykkäätte? Onko teillä millaisia kokemuksia Tapwellin tuotteista?Aurinkoista viikonloppua !

Anni

Kaunista ja käytännöllistä (ja passelin hintaista)

img_20170221_125312_599

Iso haaste talon sisustuksen suunnittelussa, on löytää tasapaino, joka on hyvä sekä silmälle, että arkiselle elämälle. Ja toki myös budjetille. Meillä on iso osa irtokalusteista jo omasta takaa, mutta hankintoja tulee väistämättäkin esimerkiksi kiintokalusteiden myötä. Ainut todellinen isompi huonekalu, joka tullaan hankkimaan uuteen kotiin on sohva.

Suomalainen sohvatuotanto on niin laadukasta ja omaa silmää miellyttävää, että oikeastaan ei ole mitään syytä edes katsella muita. Hauskasti sitä vaan ne samat valmistajat ja mallit, jotka itselle on niitä mieluisimpia, löytyvät myös monen sisustusbloggaajan olohuoneesta. Onnistunut muotoilu miellyttää laajaa asiakaskuntaa, niinhän se on.

hakola_cosy_stark_vaalbeige_metjalka-1030x687
Hakola Cozy

Koska olen mieltynyt muutenkin moneen suomalaiseen valmistajaan, on tuotteiden hankkiminen siirtynyt tori.fi -sivuston puolelle. Moni kotimainen laatukaluste kun melkeinpä paranee vanhetessaan, ja uutena niiden hankkiminen olisi oman budjetin ulkopuolella.

117artek10_iso-350
Artek 65k

Mutta joitain tuotteita on aika epätodennäköistä löytää torista, tai yleensäkään käytettynä ja niiden kohdalla on tehtävä päätöksiä, joiden jälkeen jää vielä rahaa ruokaankin.

 

Pasila -valaisin meille on tulossa makuuhuoneesen molemmin puolin sänkyä. Se on ollut suunnitelmissa jo pitkään, eikä onneksi kaada ihan budjettiakaan. Tuo Our Editionin Turnaround vaaterekki komeilee miun haaveissa vaatehuoneen seinällä, ja varovaisen hankitaehdotuksen olen jo Miehellekin esittänyt. Se on onneksi hankinta, jonka voi toteuttaa myös vähän myöhemmin.

Miten teillä tehdään kalustevalinnat? Voittaako useimmin järki vai tunteet ja onko sijoitukset ennemmin pitkällisen pohdinnan tuloksia vai jotain ihan muuta?

Investoin eilen kukkakaupassa ja toin kotiin pienen kodinonnen. Siinä se ikkunalaudalla paistatteli kevätauringossa. Ihana aurinko!

Työmaan tapahtumista tulossa pian päivitystä, lattiavalu se vaan lähenee ja nyt se on jo varattukin!

Anni