Work that – lumitöitä ja supersankareita!

 

IMG_20180124_084848_369

Meillä kasvaa pari supersankaria. Vähän henkilöllisyydet vaihtelee, mutta yleensä Wonder Woman ja Batgirl. Ollaan siis kovin turvallisessa ympäristössä kotosalla, vaikka maailmalla myllertääkin. Välillä kun työpäivä venyy ja kotiin saapuessa vastaan lentää Wonder Woman pelastuskoukkunsa kanssa, höyhenet käsissä lentoapuna, unohtuu työpäivän kiireet ja to do-listat aika samoin tein unholaan. God bless superheroes! 

Meidän Mette, norjalainen metsäkissa, nauttii ulkoilusta kovasti, lumesta huolimatta. Kovemmat pakkaset toki lyhentävät ulkoreissuja, mutta muuten ei talvikelit haittaa. Neiti tosin mieluusti odottaa, että hänelle lapioidaan polku. Sehän on toki selvää, kun kuitenkin on kruununprinsessan nimi annettu, niin on ymmärrettävä vähän polkuja putsailla. 

Kyseinen kuninkaallinen on myös erikoistunut valloittamaan talon altaita. Ilmeisesti ovat mieluisia pötköttelupaikkoja, toisin kuin minun hänelle virkkaama merinovillapesä tai hänelle vartavasten ostettu koppa. 

Pakkaskelejä on koitettu nyt hyödyntää kantamalla kaikki irtaimisto ulos. Villamattojen perinteinen pesuaikahan on nyt parhaimmillaan ja se on joka kerta yhtä hauskaa ja hämmentävää heittää matto hankeen. Ihan paukkupakkasia ei kuitenkaan täällä niin kaivata, sillä meidän supersankarit ovat myös innostuneet talvilajeista nyt kovasti. Luistelu ja hiihto ovat ilmeisen mieluisia, joka on sinänsä yllättävää, sillä en yhdessäkään DC-superhero elokuvassa ole kyseisiä lajeja ennen nähnyt.

Nyt siis kohti aurinkoisia latuja!

Anni

Advertisement

Kevättä kohden

No nyt sitten. Täällä taas!

Tässähän on jo vierähtänyt vähän aikaa! Mutta eipä se mitään, joskus niin käy, kyllähän te tiedätte. Viikko vierähtää hetkessä ja muutama vuosi samaten. Ohops.

Lyhyt kuulumisten päivitys. Talo alkaa olla valmis. Terassin portaat, autokatoksen viimeistely ja muutama muu pieni juttu odottaa vielä tulevaa kesää. Sisällä työtä riittää vielä joidenkin sisustus – ja säilytysratkaisujen kanssa. Pihan toteutus on jo hyvällä mallilla ja pääpiirteittäin kaikki on selkeää, siihen tulen nyt kevään aikana palaamaan vielä!

Niin ja se vauva on jo 3-vuotias ja sen isosisko 6. Itse olen löytänyt unelmieni työpaikan ja mies on yhtä super kuin ennenkin! Tässä siis lyhyesti elämä nyt.

Muistan aina kun luin jostain blogista raksa-aikana ihmettelyä, että miten rakennusblogit päättyvät aina siihen kun muutetaan. Kirjoittaja epäili, että syy on siinä, että talosta ei tullut niin kiva, kuin mitä odotti. No nyt voin rakkaudella sanoa, että tämä ei nyt omalla kohdalla ole totta, mutta ehkä siinä on tavallaan jonkinlainen pohja-ajatus. Meillä muuttoa seurasi tosiaan toisen neitin syntymä ja osa viimeistelyistä jäi puolitiehen. Leikkihuone oli varastona vielä pitkään ja moni muukin kohta odotti tekijäänsä. Tuntui ehkä tavallaan myös turhauttavalta ottaa kuvia keskeneräisestä, mutta uskon että monella rakentajalla tuo on ihan normaalitila. Ja se kuuluisa silmä kun äkisti tottuu! Heh.

Nytkin vielä kotona on monta kohtaa, joita on vielä tarkoitus täydentää, ja nyt siihen tuntuu olevan myös innostusta! Nyt siis uutta kohden. Blogiin kaipasin takaisin, koska nautin kovasti tästä kirjoittamisesta, ja tätä rakennuspuuhaa riittää kyllä vielä raportoitavaksi. Ajattelin myös jossain vaiheessa hieman koota ajatuksia siitä, mitkä jutut meni putkeen ja josko on jotain, mitä tehtäisiin toisin.

Mäntyrinne on pyörinyt aktiivisemmin Instagramin puolella, jossa ajoittain on tullut myös kysymyksiä eri materiaalien toimivuudesta ja ominaisuuksista, niin niiden pariin varmasti myös tulen täällä palaamaan.

Ihana, jos saavut takaisin mukaan!

Ah, ja on meille tullut tässä välissä myös uusi vauva. Tosin vähän karvaisempi sellainen.

Aurinkoa viikkoon!

Anni

Uudessa kodissa

Blogi on jäänyt ihan kokonaan sivuun, kun kodin viimeistely, muutto, vauvan syntymä, joulu, pikkumimmin synttärit, ristiäiset ja ihan vaan elämä tapahtui. Nyt vihdoin huomasin istuvani kone sylissä, ilman kiirettä mihinkään, ja sain sormet näppäimistölle. Täällä tätä nyt sitten kirjoitellaan. Meidän omasta uudesta kodista!

Viimeiset hetket ennen muuttoa, meillä paukutettiin parkettia paikalleen. Mukana paukuttamassa oli koko perhe. Molemmat meidän lasten isoäideistä osoittautuivat erinomaisiksi parkettiasentajiksi, joten voin suositella lämpimästi heitä siihen hommaan! Ovat vielä molemmat eläkkeellä, että ovat hyvin käytettävissä 😉

DSC_3056

Meille tuli Parlan mattalakattu koivuparketti. Alusmateriaalina käytettiin Texstepin huopaa, joka oli kyllä näppärä. Tuo Parlan parketti on ollut meille täydellinen valinta. Sen sävy on pehmeä ja lämmin, mutta samaan aikaan raikkaan vaalea. Täysi kymppi myös Parlan erinomaisesta asiakaspalvelusta. Asentaminen oli hyvin yksinkertaista ja lopputulos on ollut kyllä oikein mieluinen. Tuo mattapinta on omaan makuun kyllä ihana. Pitkään käytävään tehtiin katkos, näin saatiin tarvittava elämisvara parketille.

IMG-20171109-WA0005

Itsellä alkoi olla jo muuton aikaan aika pyöreä olo, kun maha oli jo monessa kohdassa tiellä. Siltikin pikkusisko malttoi odotuttaa itseään muutaman päivän yli lasketun ajan. Uudessa kodissa kerettiin asua melkein pari viikkoa ennen neidin syntymää, ja onni oli, että kaikki meni hienosti ja päästiin jo heti seuraavana päivänä kotiin sairaalasta.

Paljon on vielä tekemistä kodissa,mutta aika pitkälti kuitenkin ollaan valmiin puolella.

Saunan ja kylppärin toteutukset ovat vieneet aika monta tuntia, mutta lopputulos on kyllä palkinnut.

Pitkään mietittiin, että raaskitaanko panostaa Tulikiven ohjauskeskukselliseen Hallaan, mutta voi pojat, kyllä kannatti! Todettiin, että minkä tahansa muun valitseminen, olisi jättänyt tuon tilan puolitiehen. Selkeitä ja laadukkaita linjoja haettiin ja tuo kiuas, sekä sen ohjauskeskus kyllä toimivat sen kruununa.

Haluttiin seinämallinen kiuas, johon mahtuu kuitenkin tarpeeksi kiviä, niin että löylyt eivät jää kuiviksi. Nyt jo parin kuukauden löylyttelykokemuksella voin sanoa, että saatiin, mitä tilattiin. Kiuas on yhtä toimiva, kuin mitä se on kaunis.

DSC_3141

IMG_20171129_103700_609

Eräänä kauniina sunnuntaipäivänä, Miehen vanhempien lisäkäsien avulla, saunaan saatiin askarreltua myös lauteet. Saunan valaistuksena toimii ainoastaan lauteiden alla olevat valot, toki kylpyhuoneen puolelta tulee hieman lisävaloa. Haluttiin tuoda tiettyä linjakkuutta tuolla materiaalien yhteneväisyydellä. Laudepuut ja paneelit ovat molemmat 95mm kuusta. Mitään käsittelyä näille ei tehty, eikä nyt tehdäkään.

IMG_20171210_204243_751

Kylpyhuone on nyt vihdoin valmis. Tosin siihen vaadittiin monen monta mutkaa, kun mikrosementtikin piti laittaa uusiksi. Vinkkinä jo etukäteen muille mikrosementin laittajille, että harkkoseiniin on laitettava kovikeverkot. Meillä harkkoseinät oli toki verkotettu tasoittamisen yhteydessä, mutta sen lisäksi tuo tarvitsi mikrosementin sekaan verkon. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Jopa erinomaisesti.

IMG_20180112_202739_731

 

Kylpyhuoneessa haettiin Spa- tunnelmaa. Varsinkin kun käyttää pelkästään tuota nurkan Flos Glo Ball -valaisinta, pääsee ihana hämärään ja rauhaisaan tunnelmaan. Vieserin lattiakaivo täydentää tuota marmorimosaiikin lämmintä sävyä ihanasti ja vielä kun saadaan tuohon lattiaan sen suojakäsittely tehtyä, saadaan myös kiven tummempi sävy sen myötä esiin.

Tässä allaolevassa kuvassa näkyy muuten myös se aikaisempi mikrosementtiseinä, joka oli kovin paljon elävämpi värivaihteluiltaan kuin tuo nykyinen. Molemmat olivat kyllä hyviä. Me saatiin iloisena yllätyksenä valita Vieserin uusista värillisistä lattiakaivonkansista kylppäriin ja saunaan omamme ja päädyttiin tähän pronssiseen. Pinta on hieman aaltoileva ja se heijastaa kauniisti valoa. Monesta eri vaihtoehdosta, päädyttiin tähän pyöreään malliin ja ollaan kyllä iloisia tästä valinnasta. Mitäs tykkäätte?

DSC_3038

Onnistunut kylppäri jatkuu kodinhoitohuoneeseen. Siitä haluttiin myös tunnelmallinen pukeutumistila saunalle.

IMG_20180206_213411_259

Johtotähtenä tässä oli puu, mustilla aksenteilla. Vielä puuttuu koukut pyyhkeille/vaatteille tuosta penkin yläpuolelta, mutta mustalla mennään niidenkin suhteen.

Stalan komposiittiallas on osoittautunut juuri niin hyväksi, kuin mitä odotettiin. Vauvanhoitopiste on tuossa vieressä ja allas toimii tytön pesuissa ja vaatehuollossa erinomaisesti!

DSC_3480

Tässä siis jo vähän paloja uudesta kodista! Nyt on pienen neidin uniaika ja taidan hyödyntää itse tuon hetken ulkoilemalla vaunulenkin merkeissä. Mutta lisää uutta kotia, PIAN!

Pusmus,

Anni

Pieniä ja vähän isompia kenkiä

Huomattiin juuri kuvia ladatessa, että nythän on koko perheen kengät kuvissa. No, sielläpähän ne teputtelee todellisuudessakin aika pitkälti. Loppusuora etenee hyvää vauhtia ja iloitaan jokaisesta uudesta pinnasta ja onnistuneesta valinnasta. On aivan uskomatonta nähdä pinnat oikeilla paikoillaan.

Keittiön laatat on Laatta Leevin valikoimasta löytynyt Herberian Timeless -sarjan Silver 60×60 -laatta. Päädyttiin tosiaan ulkoistamaan nyt kaikki laatoitustyöt ja ollaan oltu siihen valintaan kovin tyytyväisiä. Tytön kengät on jo hieman puhkikuluneet Pumat Prismasta. Niillä pääsee kuitenkin edelleen todella kovaa vauhtia.

Samasta sarjasta (Herberian Timeless) tulivat myöskin eteisen kuusikulmaiset Cotto-sävyiset laatat. Alkaa olla meikäläisenkin raksakengät ihan katu-uskottavan näköiset jo. Ne on miun mummin vanhat talvikengät, erinomaiset edelleen.

DSC_2907

Vessa on nyt kalusteita ja listoja vaille valmis. Lattian mikrosementti ja seinien Tunto Kivi ovat valmiina ja ollaan kyllä tyytyväisiä tuohon harmaaseen kokonaisuuteen. Valaisin seinälle on vielä vähän hakusessa. Hyviä ideoita otetaan vastaan!

DSC_2902

Meille tulee siis kaikki kiintokalusteet puusepältä. Alla olevassa kuvassa näkyy kodinhoitohuoneeseen valittu sävy kalusteisiin. Nuo mustat kuusikulmaiset laatat löydettiin Laatta Leeviltä, kun mentiin hakemaan valkoisia laattoja kodinhoitohuonetta varten. Musta kuitenkin voitti, vaikka ei se varmaan ehkä ylläpidollisesti se paras valinta. Käytännöllisyys ei nyt vaan aina kuulu päätöksentekoon. Jos tiedätte mitä tarkoitan.

DSC_2961

Tänään suoritettiin miehen kanssa operaatio tapetointi. Ulkohommat olisi olleet vaihtoehtona, mutta säätila ajoi sisätöihin. Tytön ”dinosaurushuoneeseen” on valikoitunut jo aikapäivää sitten Ferm Livingin Confetti -mintunvihreänä. Ja  valinta oli kyllä aivan ihana omalla paikallaan. Sopii mukavasti tuon hirsiseinän kanssa.

Alla olevissa kuvissa näkyy meidän kalkkimaalatut huoneet. Meidän omassa makuuhuoneessa on Kalklitirin Cobalto -sininen ja soittohuoneeksikin nimetty nurkkahuone sai yhdelle seinälleen Kalklitirin Nero- sävyn. Tuossa kuvassa Nero on vielä vähän märkä, mutta on sitten lopulta vähän haaleampi, pikemminkin tummanharmaa kuin ihan musta. Aika passelisti muuten mätsää tuo sävy ikkunoiden pokiin. Mies jo myhäili tyytyväisenä, että miten hyvältä kitarat tuolla tummalla seinällä näyttää.

Ulkona on ollut työlistalla kuistit. Saatiin Sarokkaalta tilaamamme Organowoodin terassilaudat perjantaina tontille ja heti eilen sitten mies vanhempineen teki niille rungon ja ruuvasivat ensimmäiset kiinni. Tuo Organowood on upea ihan näin tuoreeltaankin, mutta noin vuoden päästä tuo lauta muuttaa värinsä helmenharmaaksi ja sen jälkeen se on täysin huoltovapaa. Organowood on siis luonnonmukainen vaihtoehto perinteiselle painekyllästetylle terassilaudalle ja siperian lehtikuuselle. Puuhun imeytetyt suoja-aineet edesauttavat puun luonnollista keloutumisprosessia, jonka tapahduttua, ei lautoja tarvitse välttämättä huoltaa enää ollenkaan. Miehen kengät on häämatkalta löydetyt, Kalifornian tuliaisia siis. Hyvin toimivat näin syksyisen Suomenkin olosuhteissa.

DSC_2962

Tälläisissä vaiheissa siirrymme taas uuteen viikkoon. Ensi viikolla pitäisi tapahtua aika lailla kaikenlaista. Jänniä viikkoja elellään. Kaikkien meidän kengät on kyllä tavattavissa talolla kokoajan enenevissä määrin. Onneksi on ympärillä tukijoukkoja, ilman niitä, ei tästä projektista tulisi mitään. Miun äiti ja miehen vanhemmat ovat mahdollistaneet niin monta asiaa tämän projektin aikana, että välillä mietityttää, että miten sellaisesta voi koskaan edes kiittää kunnolla. Pikkuneidin (ja sen vanhempien) raksaväsymys pysyy paljon mukavammissa mittasuhteissa, kun aina välillä on isovanhemmat, joiden kanssa saa viettää laatuaikaa. Puhumattakaan kaikesta muusta. Työtunnit rakennuksella, istuminen valmiiseen ruokapöytään ja ihan jo läsnäoleminen väsyneinä hetkinä on ollut aivan korvaamatonta.

Nyt myö syödään jätskiä kotona omalla porukalla ja vietetään laatuaikaa kolmestaan. Parin kuukauden päästä ollaankin sitten jo varmaan uudessa kodissa, ja sitten meitä on jo ehkä neljä.

Iloista alkavaa viikkoa!!

Anni

*yhteistyössä Laatta Leevi ja Organowood

 

KHH

Yhteistyössä Stala*

siparila_vire_paneeli_sisustaminen
Kuva Siparila

Meidän kodinhoitohuoneen hahmotteleminen on ollut taas yksi näistä haastavista kokonaisuuksista. Johtotähtenä suunnittelussa on ollut kuitenkin se, että tilassa tulisi yhdistyä kuraeteinen, pyykkihuolto ja tunnelmallinen ja huonemainen pukeutumishuone. Materiaalien suhteen tässä on lähdetty samalla ajatuksella kuin muuallakin talossa, eli selkeitä, mahdollisimman pitkälti luonnonmateriaaleista koottuja kokonaisuuksia. Ollaan miehen kanssa pyöritelty näitä materiaaliasioita aika paljon ja todettu, että halutaan panostaa siihen, että kodin pintamateriaalit kestävät mahdollisimman hyvin aikaa. Puu tai vaneri itsessään antavat anteeksi kolhuja ja naarmuja,ja niiden paikkaaminen (jos tarpeen) on päätoimisesti mahdollista ihan omin voimin.

Keittiöön meille on tulossa Stalan teräksinen allas, ja sen valintaan palaan vielä toisen kerran, mutta kodinhoitohuoneeseen ei haluttu teräksistä allasta, vaan jotain muuta. Täydellinen pari jo aiemmin esittelemälleni Tapwellin Ringo- hanalle löytyikin myös Stalalta. Stalan komposiittialtaat ovat jo muotoilultaan omaa silmää miellyttäviä, mutta ennekaikkea tuo komposiittialtaan huolettomuus houkutteli sijoittamaan meidän kodinhoitohuoneeseen juurikin sellaisen. Nyt siis molemmat kovan käytön altaat tulevat meidän kotiin Lahdesta. Allas on muuten paikka, jossa ei tahdottu tinkiä. Perusteeksi voisin liittää tähän meidän kerrostalokämppään pikaremontissa valikoituneesta halvemmanpuoleisesta teräsaltaasta kuvan. Mustalle allasparille löysimme iloksemme myös (yllättävänkin edullisen) sähkökäyttöisen mattamustan patterin Tammiholman valikoimasta, joka meillä tulee olemaan kodinhoitohuoneen ulko-oven läheisyydessa. Saadaan talvellakin lapaset kuivaksi. Vaikka alunperin oltiin ajateltu, että kiinteä kytkentä patterissa olisi ulkonäöltään miellyttävämpi, päädyttiin kuitenkin pistokkeelliseen malliin, jonka voi myös irroittaa verkkovirrasta vaikka kesällä, kun tarvetta ei niin ole.

Kuvat Stala, Tammiholma ja Tapwell

Komposiittiallas mahdollistaa huolettoman altaan käytön, kun multa tai kura ei vaurioita allasta millään tavoin. Nautin itse myös kovasti altaan siististä ja modernista ulkonäöstä, joka vie kodinhoitohuoneemme yleisilmettä pois kliinisestä kylmästä pyykkituvasta, lähemmäs haaveilemaani kotoisaa tilaa. Tuo allas on suunnitelmissa upottaa mäntylevyyn, jonka käsittely tulee olemaan läpinäkyvä lakka tai öljy. Lakka tekisi pinnasta ehkä kestävämmän, mutta tuota käsittelyä pitää miettiä vielä vähän tarkemmin myöhemmin.

Kuvat Stala ja taloon.com

Tuossa aloituskuvassa näkyvä Siparilan Vire-paneeli on ollut meillä haaveissa jo pitemmän aikaa. Jos se päädytään hankkimaan, olisi ihaninta vielä viedä sama paneeli kattoon asti. Sen eteen tulisi roikkumaan sitten vielä House Doctoring vaaterekki:

Ms0200
Kuva House Doctor

Saa nähdä miten tuo tila tulee todellisuudessa toimimaan. Uskon kyllä, että siitä saadaan ihan mukava ja käytännöllinen. Kaapistoja ei tarkoitus ole tulla kuin siivouskaappi, säilytyspenkki ja pyykkilipasto. Altaan alle tulee laatikostot, mutta mitään ylimääräistä kaapistoa ei meinattu laittaa. Kimmoke tähän tuli meidän elämässä olleista ratkaisuista, joissa tilaa ei ole ollut, eikä sitä oikein ole kaivattukaan lisää. Konmari on kovasti pinnalla, mutta entäs jos sen ottaa jos tässä vaiheessa mukaan? Vierastan ajatusta useista kaapeista, sillä tiedän olevani sellainen tyyppi, joka saa täytettyä ne kyllä, mutta puoliakaan tavaroita ei tule käytettyä. Mitä mieltä te olette tällaisestä? Olisiko fiksuinta kuitenkin lisätä yläkaappia jotta olisi sille muullekin tilaa, vai riittääkö, että pyykihuollolle ja puhtaille pyykeille löytyy paikat. Jotain pientä Seinähyllyä on pyöritelty myös suunnittelmissa. Esimerkiksi Tämä ihana Rose in April -hylly toimisi mainiosti!

babou3-valk
Kuva Tuutilulla

Tänään alkoi muuten kylpyhuoneen seinien muuraus, joten kohta myös seinä tuolle hyllylle on pystyssä! Tontilla on ihanaa viettää aikaa ulkona, kun aurinko paistaa ja lämmittää. Eilen ihasteltiin, kun kolme joutsenta lensi matalalla talon ohi. Näillä keleillä tontille lähteminen on aika mukavaa, kun kaupungin pienet neliöt alkaa lämmetä ja tuntua vähän ahtailta.

Itse ollaan jatkettu väliseinien parissa. Levytystä riittää vielä senkin jälkeen hetkeksi, sillä luvassa on katon levytystä. Facebookin Raksakimppa-ryhmä teki taas tehtävänsä, kun levyhissi vaihtoi omistajaa ja nyt sellainen on jo valmiina talolla odottamassa tuota katonlevytysvaihetta.

Ihanaa viikkoa! Vihdoin se kevät (ja kesä?) tuli!

Anni

En muuten ikinä…!

5d47d7ac2829eaf34ec4084d6c31ab3079iittala_iso_hv31c6ea231377800911c06aa9ec682fbbkalklitir20cobalto20kalkkimaali

Sininen. Meidän äiti tykkää sinisestä. Tai ainakin tykkäsi, sillä lapsuudenkodissa meillä oli paljon kaikkea sinistä. Itselle siitä tuli jossain vaiheessa ehdoton no – no. En muuten sitten ikinä varmasti laita mitään sinistä mihinkään. Muuttaessani sitten ensimmäiseen omaan asuntoon ystäväni kanssa, sisustin oman huoneeni reippaasti ruskealla ja oranssilla. Heh. Liekö sattumaa, että sinisen vastaväri on oranssi.

Kuinkas sitten kävikään? Huomaan itsessäni vuosi vuodelta enemmän piirteitä, jotka tuntuvat muistuttavan sukulaisuussuhteestamme. Aurajuusto onkin hyvää (kyllä, oli aika jolloin en voinut ymmärtää kyseistä makumaailmaa), tennarit ei olekaan aina välttämättä ne ykköskengät ja kyllä -minä pidän sinisestä. Liekö tämä menee nyt sitten ikääntymisen piikkiin, mutta kyllä -minä alan muistuttaa äitiäni. En tosin pahastu siitä yhtään, koska äiti on ihana.

Jo edellisessä asunnossamme haaveilin maalaavani koko olohuoneen tuolla alimman kuvan Kalklitir Cobalto – kalkkimaalilla. Jos et ole tutustunut vielä kalkkimaaleihin, niin suosittelen. Niihin vaan saattaa ihastua niin, ettei enää osaa muuta valita. Meidän makuuhuoneessa oli nimittäin tuossa kyseisessä edellisessä kodissa kalkkimaaliseinä, kuten on nytkin. Mutta siis, sininen väri on tullut jäädäkseen. Ihastus nosti päätään jo useampi vuosi takaperin, eikä ota laantuakseen. Nyt meillä on suunnitteilla makuuhuoneeseen joku tummempi väri. Musta, tummanharmaa tai sitten tuollainen syvä sininen. Ja oma mieli alkaa kyllä kääntyä jälkimmäiseen.

Oletteko muuten huomanneet nuo uudet Iittalan Teema Duo – tuotteet. Jos jossain tulee vastaan, suosittelen katsomaan lähemmin, sillä ainakin omaa silmää hivelee tuo toteutus.

Niin ja hei, arvonta on nyt suoritettu ja ilmoitan voittajalle ihan pikapuoliin miten kävi! Kiitos kaikille osallistuneille kaikista ihanista kommenteista ja toivottavasti törmätään messuilla!

Aurinkoista päivää

Anni

Kuvat täältä, täältä, täältä ja täältä

Kohti joulua

Joulu vaan lähestyy hurjaa vauhtia. Eilen illalla ihmeteltiin miehen kanssa, että miten voikaan olla, että tässä sitä nyt oikeasti ollaan. Kesällä vielä jännitettiin, että rakennetaanko me edes tämän vuoden puolella ja nyt ollaan jo näin hyvässä vauhdissa! Väistämättäkin on käynyt mielessä myös jouluvalmistelut vuoden päästä, ollaankohan jo silloin uudessa kodissa!?

img-20161218-wa0000

Viimeisen viikon aikana meille on ilmestynyt päätyterassi, katto pelteineen, etu ja takaterassit, loput hirsipaneloinnit, ikkuna-aukot on sahattu lopulliseen muotoonsa, ja mitäköhän vielä! Tuntuu, että tapahtuu niin paljon, ettei meinaa perässä pysyä!

dsc_0507

Kelit ovat olleet kyllä enemmän kuin loistavia meidän pystytyksen ajan. Tähän päivään asti siis, kun vettä satoi niin, että varmasti ei ulkohommissa ole paljon naurattanut. Meidän pystytystiimi on ollut kyllä niin erinomainen, ettei oltaisi osattu edes toivoa mitään parempaa. Työn jälki on todella huolellista ja vauhti tosiaan aikamoista.

dsc_0488

Tuossa ylläolevassa kuvassa näkyy tuo tapa miten karapuut (hirsitalon painumisen takia ikkunat kiinnitetään erillisiin puihin, eikä hirsiin suoraan) saadaan upotettua tuonne sivuihin ja näin sitten saadaan ikkunoiden pielet sirommin toteutettua.

img-20161219-wa0004

Tykätään tuosta meidän päätyterassista ku hullu puurosta!

img-20161219-wa0007

Etuterassi valmistui tänään! Siitä tuli yllättävän leveä, ja se on erittäin mukava juttu, eipähän tule ahdasta!

img-20161216-wa0008

Mies laittoi kuvaa myös meidän etuovesta, Kaskipuun Kouta oli ihana kuvassa ja sitä se on myös todellisuudessa. Ja vaikka talomyyjä totesikin sen klassisen ”rouvalla on kallis maku” -kommentin Kaskipuun ovista kysyessäni, ei sen kustannukset kuitenkaan olleet merkittävän suuret suhteessa Pihlan tarjottuihin. Ja vaikka ovi on umpiovi, sen viereen meillä tulee saman korkuinen ikkuna tuomaan valoa eteiseen.

img_20161219_095923

Vaikka valittelinkin aiemmin, ettei oikein joulumieltä tahdo löytyä, on sekin tässä viime päivinä alkanut ilmestyä joulusiivouksen ja leipomishommien myötä. Vähän meillä on talon edistymisen huolena ollut ikkunat, joiden toimitus jostain tuntemattomasta syystä on myöhästynyt. Nyt on sitten jo hyvin epävarmaa, että saadaanko ikkunoita enää ennen joulua paikalleen. Harmittaa kyllä aika lailla jos niin käy, sillä seuraava mahdollisuus niiden asennukselle on sitten ensi vuoden puolella. Toivotaan parasta. Olisi nyt se joulun ihme paikallaan!

Ihanaa joulunalusviikkoa kaikille!

Anni

Facebook

Mäntyrinne on nyt muuten myös Facebookissa! Käy tykkäämässä ja et enää missaa yhtään postausta 😉

Kohta muuten tontilla käy tuollaviisiin. Vähän kauhistuttaa se, ettei kovin montaa puuta voida jättää, kun jäävät sitten niin huonoihin paikkoihin ja yksin. Ihan kaikkia ei polttopuiksi työstetä, oltais tosin pärjätty niillä seuraava 30 vuotta näppärästi. 🙂

Aurinkoista kesäpäivää! (Elokuu vielä, niin ei uskalla syksystä puhua vielä)

-Anni

kuvat by Mies ja Pinterest

Meille tulee Mammuttikoti

IMAG3993

No siinä ne nyt on. Etuoven vaihtuminen viimemetreillä aiheutti tuon kauniin mustekynäkorjauksen julkisivuun, mutta siinä se meidän koti nyt kuitenkin on. Huhhuh. Oma koti! Pitkä matka on tultu jo tähän mennessä, mutta tästähän se tarina vasta alkaakin! Meidän koti tulee siis Mammuttikodilta. Meidän silmään vaan mikään muu toimittaja ei pärjännyt Mammutin kanttihirrelle ja meidän onneksemme myös hintapuoli ohjasi meidät Mammutin suuntaan. Täytyy vielä tähän kehua tuota Mammutin myyjäpuolta ammattitaidosta ja kärsivällisyydestä. Tuota pakettia ollaan nyt pari viikkoa jumpattu aika monen monta tuntia ja hyvällä meiningillä saatiin nimet lopulta paperiin. Nyt myö mennään tuijottamaan kattoon ja ihmettelemään, että mitä tuli tehtyä 😉

Ai niin! Mitäs te tykkäätte?

Ilta-aurinkoiset terveiset,

Anni

Kunhan kaikki palaa lomilta

Siinä on ollut miun vastaus viimeisimpiin talokyselyihin. Ja totta tosiaan, nyt kaikki ovat palanneet lomilta ja pian mie pääsen toivottavasti kertomaan, että mitä nyt tapahtuu, kenen kanssa ja missä aikataulussa. Meilläkin on lomat jo pidetty, tai siis miehen lomat ja arki rullaa jo hyvää vauhtia.

Pysykäähän kanavalla, kohta alkaa tapahtua 😉

-Anni