Pieniä ja vähän isompia kenkiä

Huomattiin juuri kuvia ladatessa, että nythän on koko perheen kengät kuvissa. No, sielläpähän ne teputtelee todellisuudessakin aika pitkälti. Loppusuora etenee hyvää vauhtia ja iloitaan jokaisesta uudesta pinnasta ja onnistuneesta valinnasta. On aivan uskomatonta nähdä pinnat oikeilla paikoillaan.

Keittiön laatat on Laatta Leevin valikoimasta löytynyt Herberian Timeless -sarjan Silver 60×60 -laatta. Päädyttiin tosiaan ulkoistamaan nyt kaikki laatoitustyöt ja ollaan oltu siihen valintaan kovin tyytyväisiä. Tytön kengät on jo hieman puhkikuluneet Pumat Prismasta. Niillä pääsee kuitenkin edelleen todella kovaa vauhtia.

Samasta sarjasta (Herberian Timeless) tulivat myöskin eteisen kuusikulmaiset Cotto-sävyiset laatat. Alkaa olla meikäläisenkin raksakengät ihan katu-uskottavan näköiset jo. Ne on miun mummin vanhat talvikengät, erinomaiset edelleen.

DSC_2907

Vessa on nyt kalusteita ja listoja vaille valmis. Lattian mikrosementti ja seinien Tunto Kivi ovat valmiina ja ollaan kyllä tyytyväisiä tuohon harmaaseen kokonaisuuteen. Valaisin seinälle on vielä vähän hakusessa. Hyviä ideoita otetaan vastaan!

DSC_2902

Meille tulee siis kaikki kiintokalusteet puusepältä. Alla olevassa kuvassa näkyy kodinhoitohuoneeseen valittu sävy kalusteisiin. Nuo mustat kuusikulmaiset laatat löydettiin Laatta Leeviltä, kun mentiin hakemaan valkoisia laattoja kodinhoitohuonetta varten. Musta kuitenkin voitti, vaikka ei se varmaan ehkä ylläpidollisesti se paras valinta. Käytännöllisyys ei nyt vaan aina kuulu päätöksentekoon. Jos tiedätte mitä tarkoitan.

DSC_2961

Tänään suoritettiin miehen kanssa operaatio tapetointi. Ulkohommat olisi olleet vaihtoehtona, mutta säätila ajoi sisätöihin. Tytön ”dinosaurushuoneeseen” on valikoitunut jo aikapäivää sitten Ferm Livingin Confetti -mintunvihreänä. Ja  valinta oli kyllä aivan ihana omalla paikallaan. Sopii mukavasti tuon hirsiseinän kanssa.

Alla olevissa kuvissa näkyy meidän kalkkimaalatut huoneet. Meidän omassa makuuhuoneessa on Kalklitirin Cobalto -sininen ja soittohuoneeksikin nimetty nurkkahuone sai yhdelle seinälleen Kalklitirin Nero- sävyn. Tuossa kuvassa Nero on vielä vähän märkä, mutta on sitten lopulta vähän haaleampi, pikemminkin tummanharmaa kuin ihan musta. Aika passelisti muuten mätsää tuo sävy ikkunoiden pokiin. Mies jo myhäili tyytyväisenä, että miten hyvältä kitarat tuolla tummalla seinällä näyttää.

Ulkona on ollut työlistalla kuistit. Saatiin Sarokkaalta tilaamamme Organowoodin terassilaudat perjantaina tontille ja heti eilen sitten mies vanhempineen teki niille rungon ja ruuvasivat ensimmäiset kiinni. Tuo Organowood on upea ihan näin tuoreeltaankin, mutta noin vuoden päästä tuo lauta muuttaa värinsä helmenharmaaksi ja sen jälkeen se on täysin huoltovapaa. Organowood on siis luonnonmukainen vaihtoehto perinteiselle painekyllästetylle terassilaudalle ja siperian lehtikuuselle. Puuhun imeytetyt suoja-aineet edesauttavat puun luonnollista keloutumisprosessia, jonka tapahduttua, ei lautoja tarvitse välttämättä huoltaa enää ollenkaan. Miehen kengät on häämatkalta löydetyt, Kalifornian tuliaisia siis. Hyvin toimivat näin syksyisen Suomenkin olosuhteissa.

DSC_2962

Tälläisissä vaiheissa siirrymme taas uuteen viikkoon. Ensi viikolla pitäisi tapahtua aika lailla kaikenlaista. Jänniä viikkoja elellään. Kaikkien meidän kengät on kyllä tavattavissa talolla kokoajan enenevissä määrin. Onneksi on ympärillä tukijoukkoja, ilman niitä, ei tästä projektista tulisi mitään. Miun äiti ja miehen vanhemmat ovat mahdollistaneet niin monta asiaa tämän projektin aikana, että välillä mietityttää, että miten sellaisesta voi koskaan edes kiittää kunnolla. Pikkuneidin (ja sen vanhempien) raksaväsymys pysyy paljon mukavammissa mittasuhteissa, kun aina välillä on isovanhemmat, joiden kanssa saa viettää laatuaikaa. Puhumattakaan kaikesta muusta. Työtunnit rakennuksella, istuminen valmiiseen ruokapöytään ja ihan jo läsnäoleminen väsyneinä hetkinä on ollut aivan korvaamatonta.

Nyt myö syödään jätskiä kotona omalla porukalla ja vietetään laatuaikaa kolmestaan. Parin kuukauden päästä ollaankin sitten jo varmaan uudessa kodissa, ja sitten meitä on jo ehkä neljä.

Iloista alkavaa viikkoa!!

Anni

*yhteistyössä Laatta Leevi ja Organowood

 

Advertisement

6 thoughts on “Pieniä ja vähän isompia kenkiä

  1. Asiallisen näköisiä raksakenkiä, joilla on selvästi tehty töitä. Tosi tyylikkäältä näyttää kaikki pinnat, ja tuosta vessan Tunto-maalista kysyisin, että oliko inhimillinen levitystyö ja aiotteko suojata altaan taustaseinän erikseen vai kestääköhän tuo Tunto siinä?

    Tykkää

    1. Moikka Pia,
      Hahaha, on niiden kanssa kyllä tullut puuhattua 🙂 Ja sotkettuakin vähän! 😀 Mutta siis. Tunto-Kivi oli ihan kohtalainen homma. Avainasemassa siinä on ehdottomasti se oikean sävyinen pohjamaali (ei siis valkoinen, joka meille ensin tuohon käyttötarjoitukseen harmaan alle myytiin 😉 ) Kosteusrasitusta kestävä Luja -pohjamaali on siinä suosituksena, että olisi kestävämpi valinta tuollaisessa kohdassa. Myö ollaan vähän pyöritelty tuota, että miten toteutetaan tuo tausta. Tällä hetkellä on yksi vaihtoehto ottaa sen verran iso peili, joka tulisi niin alas, että suojaisi tuon taustan osittain ainakin. Tunto kyllä kuulemma kestää siinä, mutta puhdistettavuus ei välttämättä ole paras. Peilistä olisi sitten helpompi kuitenkin pyyhkiä isommat roiskeet pois. Ja toki hyvä puoli matalalle tulevassa peilissä olisi, että pikkumimmi näkisi itsensä myös naamaa pestessään!

      Tykkää

  2. Hyvältä näyttää! Tsemppiä loppuprojektiin ja kiitoksia mukavista lukuhetkistä blogisi parissa! Jään seuraamaan mielenkiinnolla sillä meillä myös talonrakennusprojekti meneillään 🙂

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s